CCC tyƶnantajana

Työnantaja, joka huolehtii hyvinvoinnista - myös työpäivän jälkeen

Henkinen pääoma on asiantuntijaorganisaation tärkein voimavara. CCC:llä tämä ymmärrettiin jo varhain ja vuosien mittaan työntekijöiden ammattitaidon kehittämiseen sekä henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin on panostettu poikkeuksellisen paljon. Näemme työhyvinvoinnin seisovan kolmella tukijalalla - mahdollisuudessa henkilökohtaiseen kasvuun, vahvassa ja positiivisessa organisaatiokulttuurissa sekä motivoivassa ja kannustavassa palkitsemisessa.

Mahdollisuus henkilökohtaiselle kasvulle luodaan jo rekrytointivaiheessa varmistamalla, että osaaminen ja tehtävänkuva kohtaavat motivoivalla tavalla. Ja kun työ on saatu haltuun, kenenkään ei tarvitse jämähtää paikalleen puurtamaan. Omaa osaamistaan voi kehittää jatkuvasti erilaisten koulutusten kautta juuri niin pitkälle kuin kasvuhaluja riittää. Vahvaa ja positiivista organisaatiokulttuuria luomme mm. panostamalla laadukkaaseen esimiestyöhön, tehokkaaseen viestintään sekä toimivaan palautejärjestelmään jatkuvan toiminnan kehittämisen lähtökohtana. Kehittymistä tukeva palkitsemisjärjestelmä ja monipuoliset henkilöstöedut tukevat osaltaan hyvinvoinnin syntymistä.

TYKE –toiminnalla ja CCCP -organisaatiolla on tärkeä merkitys työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kehittämisessä ja ylläpitämisessä. CCCP on vuonna 1989 perustettu henkilöstöorganisaatio, joka sekä itsenäisenä toimijana, että yhdessä TYKE-ryhmän kanssa järjestää henkilöstölle tapahtumia ja aktiviteetteja. Tarjolla on monenlaista mielen- ja ruumiinkulttuuria, josta jokainen voi valita mieleisensä. Toisinaan voi antaa sielun levätä, toisinaan kunnon kohota.

Panostus osaamisen kehittämiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin näkyy päivittäisessä tekemisessä. CCC on viihtyisä ja välittävä työympäristö, jossa on hyvä tehdä töitä.
 
Tervetuloa mukaan!